Historia
Itsenäisen Suomen todellinen historia lyhyesti
https://fi.wikipedia.org/wiki/Itsen%C3%A4isen_Suomen_historia
(Todellinen historia vastaa antologian Suomen historiaa vuoteen 1968 saakka)
Neuvostoliittoon liittyviä tapahtumia
14.5.1955
Itäblokin maat solmivat sotilasliiton Neuvostoliiton kanssa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Varsovan_liitto
23.10.1956
Unkarin kansannousu, joka päättyi Neuvostoliiton miehitettyä Unkarin.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Unkarin_kansannousu
5.1.-21.8.1968
Prahan kevät, joka päättyi Neuvostoliiton (Varsovan liiton) miehitettyä Tšekkoslovakian.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Prahan_kev%C3%A4t
Toinen maailmansota - 1970-luku (tai Neuvostoliiton luhistuminen 90-luvulla)
Kylmä sota Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen, sekä näiden liittolaisten välillä. Ei suoraa sotaa (joka olisi ollut ydinsota), vaan propagandaa, vakoilua, taloudellista ja poliittista taistelua.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kylm%C3%A4_sota
25.12.1991
Neuvostoliitto hajosi lopullisesti ja sen seuraajaksi tuli Venäjän federaatio.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Neuvostoliiton_hajoaminen
(Huom: antologian Suomessa vain ylin valtionjohto ja ulkomaantiedustelun virkamiehet tietävät Neuvostoliiton hajonneen. Muille kerrotaan itärajan takana olevan edelleen Neuvostoliitto, joka voi pyrkiä valloittamaan Suomen milloin tahansa.)
Antologian Suomen historia 60-luvulta nykypäivään
1968
Suomessa oli pitkään seurattu huolestuneena Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välistä kylmää sotaa, jossa ydinsodan uhka oli jatkuvasti läsnä. Tšekkoslovakian miehitys Prahan kevään jälkeen kohahdutti kansaa ja muutaman päivän ajan lehdissä spekuloitiin, milloin Neuvostoliitto kääntäisi uudelleen katseensa Suomea kohti. Pian tämä kuitenkin unohtui ja seuraavina päivinä lehtiotsikot hehkuttivat jo tähtilaulajaan liittyvää skandaalia.
Puolustusvoimien mielestä valtionjohto eli pilvilinnoissa ja lintukodoissa, eikä ymmärtänyt Neuvostoliiton aiheuttamaa uhkaa, vaan pikemminkin johti maata tämän toiveiden mukaan. Kenraalikunta huomasi, että ainoa heidän ajatuksensa ja huolensa jakava puolue oli pieni, yhden paikan eduskunnasta saanut Pohjolan voima. Tämä oli vielä marginaaliin kuulunut puolue, jonka kantava teema oli äärinationalismi ja Suomen itsenäisyyden säilyttäminen epävakaassa maailmantilanteessa. Puolustusvoimien ylin johto alkoi tunnustella mahdollisuutta yhteistyöhön Pohjolan voiman kanssa.
Alkuvuosi 1969
Kulisseissa käytyjen keskustelujen pohjalta Puolustusvoimat ja Pohjolan voiman puoluejohto tekivät suunnitelman, jossa käytännössä sovittiin vallankaappauksesta. Suunnitelman mukaisesti Puolustusvoimien johto aloitti tarkoituksellisesti syöttämään disinformaatiota paitsi ulospäin kansalle, myös sisäisesti omalle henkilökunnalleen. Väitettiin, että sotilastiedustelu on saanut tietoonsa, että Neuvostoliitossa suunnitellaan Suomen miehittämistä ja joukkoja on jo siirretty Suomen rajan tuntumaan. Joukko-osastojen käskettiin nostaa valmiutta ja alkaa harjoittelemaan tosissaan Suomen puolustamista.
Silloinen valtionjohto, presidentti Urho Kekkonen ja pääministeri Mauno Koivisto hallituksineen, ylläpiti diplomaattisia suhteita Neuvostoliiton kanssa ja pyrki kumoamaan käsityksen siitä, että neuvostojoukot olisivat hyökkäämässä Suomeen. Puolustusvoimat hallitsi kuitenkin propagandan levittämisen, joten muutamien kuukausien kuluessa Puolustusvoimien henkilöstö ja kansa oli saatu uskomaan, että Suomen itsenäisyys roikkui enää hiuskarvan varassa. Kenraalikunta totesi, että olisi parasta toimia, kun Neuvostoliiton huomio oli vielä Tšekkoslovakian suunnalla.
Kesäkuun alku 1969
Puolustusvoimat alkoi valmistautua suunnitelman mukaiseen sotilaalliseen vallankaappaukseen. Joukkoja kerättiin pääkaupunkiseudulle yhteisen ison sotaharjoituksen nimissä.
Torstai 11. kesäkuuta 1969
Puolustusvoimien panssarivaunut vyöryivät Eduskuntatalon ja Presidentinlinnan pihalle. Samalla hetkellä aseistautuneet sotilaat rynnäköivät sisään ja ottivat hallintaansa molemmat rakennukset, sekä näissä paikalla olleet henkilöt. Ilman ainuttakaan laukausta koko Suomen valtionjohto, mukaan lukien presidentti Urho Kekkonen ja pääministeri Mauno Koivisto, olivat Puolustusvoimien hallussa.
Kansalaiset kerääntyivät televisioidensa ja radiovastaanottimiensa ääreen kuuntelemaan, kun Puolustusvoimain komentaja ilmoitti kansalle, että valta on siirtynyt Puolustusvoimien käsiin. Tämän kerrottiin turvaavan Suomen koskemattomuuden ja estävän uuden sodan Neuvostoliiton kanssa. Valtaosa kansasta huojentui siitä, että viime kuukausien pelkoon oli nyt vastattu. Olihan valtionjohto menettänyt kansan luottamuksen kieltäessään yhä uudelleen, että Neuvostoliitto suunnittelisi mitään toimia Suomea kohtaan, vaikka Puolustusvoimilla oli tästä vankkaa näyttöä.
Perjantai 12.6.1969
Puolustusvoimain komentaja ilmoitti kansalaisille, että Suomen turvallisuus oli nyt varmistettu, kun Neuvostoliiton ohjeiden mukaan toiminut valtionjohto oli syrjäytetty. Tästä eteenpäin valtion johtamisesta ottaisi vastuun Pohjolan voima, jolla oli Puolustusvoimien täysi tuki. Muiden puolueiden edustajat, hallitus ja tasavallan presidentti Kekkonen olivat kiinniotettuina odottamassa tutkintaa, jossa selviäisi, olisiko nämä vietävä tuomioistuimen eteen syytettyinä maanpetoksesta. Näistä poikkeusoloista johtuen valta siirtyi välittömästi uudelle presidentille ja demokraattisesti valittu eduskunta syrjäytettiin tilapäisesti. Juuri valtaan noussut uusi presidentti julisti, että Suomi oli ensimmäistä kertaa vapaa entisen emämaa Venäjän, nykyisen Neuvostoliiton sanelemista ehdoista ja määräyksistä. Suomi oli nyt aidosti itsenäinen valtio, jonka kunniaksi presidentti luki maan uuden itsenäisyysjulistuksen.
13.6.1969 ->
Presidentin päätöksellä Suomen rajat suljettiin ja yhteydet muuhun maailmaan katkaistiin, jotta vältyttäisiin muiden valtioiden propagandalta ja urkinnalta. Samalla Suomi irtisanoutui kaikista kansainvälisistä sopimuksista ja liittoumista, koska näiden ei nähty hyödyttävän itsenäistä valtiota, vaan luovan vain turhia riippuvuussuhteita ulkovaltoihin. Suomalaisia ei enää päästetty valtion rajojen ulkopuolelle, eikä heidän annettu olla missään yhteyksissä muualle maailmaan. Ulkomailta Suomeen palanneet suomalaiset pääsivät takaisin maahan, mutta vasta tiukkojen kuulustelujen jälkeen, joissa päätettiin, olivatko nämä Neuvostoliiton tai muiden ulkovaltojen vakoojia. Osa kuulustelluista jäi sille tielleen.
Herra Presidentti ilmoitti myös, että Suomessa aloitetaan omien ydinaseiden kehittäminen. Vain nämä olisivat riittävä uhka ulkovalloille, jotka itsekin olivat ydinaseilla varustautuneita. Tämä herätti jonkin verran keskustelua, mikä tukahdutettiin nopeasti ja leimattiin Neuvostoliiton kätyreiden puheiksi. Toisinajattelijoiden kadotessa Teknillisen korkeakoulun kapasiteetti valjastettiin ydinaseiden kehittämiseen.
Päivät venyivät viikoiksi, viikot kuukausiksi ja kuukaudet vuosiksi. Tilapäisestä tuli pysyvää. Valtaan päässyt herra Presidentti ei aikonut luopua saamastaan vallasta, eikä merkittävän roolin yhteiskunnassa saanut Puolustusvoimat valittanut tapahtumien lopputuloksesta. Ydinaseohjelman tuloksena Puolustusvoimat saivat käyttöönsä ydinaseita, kehittyneen paikannusjärjestelmän ja muita ohjelman sivutuotteina syntyneitä keksintöjä.
Yhteiskunnan toisinajattelijat hiljennettiin ja uusille sukupolville opetettiin pienestä saakka, että tämä on paras mahdollinen Suomi. Eikä valtaosalla mitään erityistä valittamista ollutkaan, töitä ja ruokaa riitti, kun valtio panosti omavaraisuuteen. Ainoa heikkous oli sähkön ja polttoaineiden saatavuus, mutta tämänkin kanssa opittiin elämään, etenkin kun näiden tuottamiseen keksittiin aikojen saatossa vaihtoehtoisia tapoja.
21.5.1999
40-vuotiaana valtaan noussut herra Presidentti menehtyi vain hieman ennen Suomen kolmattakymmenettä itsenäisyyspäivää ja omaa 70-vuotispäiväänsä. Myöhemmin tästä päivästä tehtiin valtiollinen muistopäivä edesmenneen Presidentin kunniaksi.
22.5.1999
Puolue valitsi yksimielisesti edesmenneen presidentin tilalle hänen tyttärensä, josta tuli ensimmäinen rouva Presidentti.
2000->
Rouva Presidentti on jatkanut isänsä linjalla, eikä kenellekään ole jäänyt epäselväksi, että hän haluaa pysyä vallassa vähintään yhtä kauan, kuin isänsä. Valtion Turvallisuusvirasto (VTV) on vain koventanut otteitaan, kotietsintöjä tehdään päivittäin, toisinajattelijoita katoaa jälkiä jättämättä, kuulusteluista selvinneiden fyysiset ja henkiset vammat kertovat epäinhimillisestä kohtelusta ja kidutuksesta... Sensuuri pitää mediaa otteessaan, eikä näistä kerrota julkisesti mitään. Sen sijaan esitetään kuvaa onnellisesta kansasta ja sen rakastavasta johtajasta.
Samalla vastarintaliike Vellamo on alkanut toimia entistä organisoidummin ja radikaalimmin, sen tekemät iskut ovat entistä suurempia ja raaempia. VTV on myös koventanut otteitaan, mutta liikkeen johtajia ei saatu kiinni. Toukokuussa 2009 kansan valmistautuessa valtiollisen muistopäivän juhlallisuuksiin, VTV:n päämajan edustalla räjähti pommi. Kyseinen isku vaati kaksikymmentäkahdeksan kuolonuhria, joiden lisäksi kymmeniä ihmisiä loukkaantui, osa siviilejä. Vellamo otti vastuun iskusta ja julisti, että iskut VTV:tä ja valtionjohtoa vastaan tulevat jatkumaan, kunnes valta vaihtuu kansalle.
Iskun jälkeen Rouva Presidentti julisti mediassa, että kyseessä on terroristijärjestö, jonka kaikki jäsenet tullaan ottamaan kiinni ja tuomitsemaan valtakunnanoikeudessa. Rouva Presidentin uhosta huolimatta iskut jatkuvat ja kohteena ovat useimmiten joko VTV, Puolustusvoimat tai valtionhallinto. VTV:n suorittamat kotietsinnät vain lisääntyvät, yhä useampia otetaan kiinni kuulusteltavaksi ja monet heistä jäävät sille tielleen. Armoa ei anneta, onhan rouva Presidentti antanut VTV:lle avoimen valtakirjan tehdä mitä tahansa, jotta liikkeen toiminta saadaan lopetettua.