Antologian tausta

Pohjolan tuho sai alkunsa tammikuussa 2019 syntyneestä peli-ideasta. Ensimmäinen, ainoaksi suunniteltu Pohjolan tuho -liveroolipeli pelattiin toukokuussa 2019, mutta pelaajien toiveisiin vastattiin toisella pelillä jo syyskuussa 2019. Saadun palautteen pohjalta Pohjolan tuhon maailmaan päätettiin kirjoittaa lisää pelejä ja se nimettiin larp-antologiaksi, koska kyseessä ei ole ns. kampanjapeli jatkohahmoineen, vaan jokainen peli on oma, itsenäinen kokonaisuutensa.

Pohjolan tuhon kantava ajatus on alusta saakka ollut ajatuksien herättäminen, tarjoamalla pelaajille mahdollisuus mahdollisimman todenmukaiseen kurjuuden ja vääryyksien pelaamiseen. Pelien keskiössä ovat hahmot ja heidän toimintansa totalitaarisessa valtiossa. Yksikään hahmoista ei ole mustavalkoisesti hyvä tai paha, kuten eivät heidän tekonsakaan. Hyvää tarkoittaen voidaan tehdä pahoja asioita.

-------

Pelin Suomi ei edusta tiimin jäsenten mielipiteitä tai arvomaailmaa, vaan se on taiteellisella vapaudella luotu Suomen irvikuva. Toivomme, ettei kotimaastamme koskaan tule samanlaista kuin tästä sen dystooppisesta versiosta.

Antologian pelit antavat mahdollisuuden astua hetkeksi maailmaan, josta on viety monta itsestäänselvyytenä pitämäämme, mutta erittäin arvokasta asiaa: vapaus, ihmisoikeudet ja demokratia. Vaikka oikeassa maailmassakin on vielä paljon tehtävää tasa-arvon eteen, ovat dystopiassa asiat vielä paljon huonommin.

Olemme ottaneet pelimaailmaan vaikutteita tunnetuista totalitaarisista valtioista, mutta emme halua vähätellä kaikkia niitä vääryyksiä, joiden kohteiksi ihmiset ovat niissä joutuneet. Peleissämme emme pääse lähellekään sitä pelkoa ja kärsimystä, mitä he ovat omassa elämässään kokeneet. Toivomme kuitenkin, ettei historia koskaan unohdu ja tämä on meidän tapamme muistuttaa ihmisiä siitä, millaista maailmaa emme enää koskaan haluaisi nähdä. 

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita